Tavoitteenani on olla hyväkuntoinen kuusikymppinen

Ellan tavoiteena on olla hyväkuntoinen kuusikymppinen! Te, jotka olette seuranneet blogejamme aikaisemmin, muistatte varmaan Ellan tarinan? Saimme hänet haastatteluun kertomaan mitä hänelle kuuluu nyt! Jos haluat lukaista Ellan tarinan alkuosan se löytyy  tästä:  Liike palaa Ellan elämään

Miksi aikanaan hakeuduit fysioterapeutin ohjaukseen /valmennukseen?

Ella:

“Vahingossa. Hain apua nivel-lihaskipuihin, ikuiseen kipuun ja särkyyn. En päässyt kyykkyyn, kävely oli tuskaa. Tajusin, että jos en tee jotain, en kohta kävele.”.

Miten fysioterapeuttinen valmennus alkoi sinun kohdallasi?

Ellan fysioterapeutti vastaa:

Saattaa olla,  että fysioterapeutin pitkänsitkeällä käännytyksellä ja suostuttelulla oli asiassa oma osansa. Kaikella on aikansa – Ellan kropan tilanne eskaloitui riittävän haastavaksi ja samaan aikaan elämäntilanne mahdollisti tai jopa sysäsi muutokseen. Ella oli  kypsä hyppäämään ihan outoon, uuteen ja ehdottomasti epämukavuusalueelleen. Ellan tilanne alkujaan oli niin hankala kaikkine nivelkipuineen ja rajoituksineen, että missään tapauksessa Ella ei olisi voinut yksin liikkumiselämäntapaa ottaa haltuun. Harjoittelu vaati aluksi paljon sovellutuksia, pieniä askelia eteenpäin – ja kannustusta. Tässä fysioterapeuttinen valmennus astui kuvaan.

Miten olette valmennusta käytännössä toteuttaneet?

Ellan fysioterapeutti vastaa:

“Tapaamisia oli alkuun aika pitkään n. 2x kuukaudessa. Tilanne vaati paljon pohjatyötä ennenkuin voitiin siirtyä monipuolisempaan harjoitteluun. Tämä tarkoitti kehoon ja  liikkeeseen tutustumista aina pystysasennon painopisteistä lähtien. Vuosien kivut olivat muokanneet kehoon aikatavalla kompensaatiomalleja ja liikkeeseen piti ikäänkuin tutustua uudelleen. Erityishaasteita alkuun aiheutti monitahoiset nivelkivut, joten harjoittelua ja alkuasentoja oli sovellettava paljon. Harjoittelua oli mietittävä siltä kannalta, miten se tukisi nivelten sietokyvyn kehittymistä.

Meillä ei ole kiire. Onko koko loppuelämä aikaa oppia uutta. Liian kiireellä toteutettuna harjoittelu ja kaikki uusi alkaa tuntua “liialta”.  Tavoitetta ei ole korostettu eikä “irvishampahin” siihen pyritty.  Harjoittelussa on edetty pienin askelin ja siirretty tavoitetta sitten taas seuraavan stepin eteenpäin. Sittemmin valmennustapaamisia on ollut n. 1x kk. Ellalle on tehty tänä aikana useampi kuntosaliohjelma, jota on sitten muutettu kehityksen mukaan. Ella toteuttaa annettua ohjelmaa omatoimisesti ja tapaamisella katsastetaan miten menee. Nyt myöhemmin kuvaan on tullut myös muut liikkumisen muodot – ei pelkästään kuntosali. Kehonhuolto ja kävely (aerobinen) kunto ovat tämän hetken harjoittelun kehitysteemoja. Huomattavaa kuitenkin, että ilman kehoa vahvistavaa harjoittelua kuntosalilla, Ellan olisi ollut mahdottomuus ottaa haltuun mitään muuta liikkumisen muotoa kuten kävelyä. Nyt se on mahdollista, kun lihasten tuki nivelille alkaa olla riittävä.”

Kokemuksesi fysioterapeuttisesta valmennuksesta?

   Ella:

“En suuria odotellut, kunhan yritin tehdä, mitä piti. Mulla ei ollu yhtäkään onnistumista liikunnan parissa, ainoa, joka joskus joten kuten sujunu, oli uinti. En analysoinut tekemisiäni, seurasin vain ohjeita ja yritin parhaani. Mitään järkyttävä elämää mullistavaa liikunnaniloa en ole onnistunut kokemaan, enkä onnistumisia oikein aina ees ole tajunnu. Olen tehnyt vain. Ensimmäinen kerta Kuntokamarissa, kun välähti päähän, että tämä on mukavaa – oli kyllä aika mullistavaa. Ilman fysioterapeuttista harjoittelua, en olisi pystynyt kävelemään. Kävelemään pystyminen, sen tajuaminen, oli kyllä päänräjäyttävä kokemus. Kävelen kävelemisen ilosta. Koskaan aikaisemmin en ole pystynyt kävelemään noin, en koko ikänäni!

(Fysiopulssin huomautus: Ellan on tehnyt ensimmäiset kävelylenkit tänä vuonna. Siihen asti kävely on Ellalle ollut vain välttämättömyys siirtyä paikasta toiseen, mutta lenkkeilymielessä kävely on ollut mahdotonta kipujen vuoksi).

” Tavoitteenani on olla hyvä kuntoinen kuusikymppinen. Sillä tiellä. Olen tyytyväinen, että olen nyt matkan tässä vaiheessa. Paljon on tehty, paljon on tekemättä, mutta matka jatkuu kohti hyvää vointia, kivuttomampaa arkea, pystyvämpää ihmistä.”

Suosittelisitko muille, ja jos niin, niin millaisille ihmisille fysioterapeuttista valmennusta?

Ella:

“Jos ihminen todella aikoo jotain itsensä eteen tehdä, voin suositella fysioterapeuttista harjoittelua kyllä ihan sydämestäni. Mun tulevaisuuden se on pelastanu”

“Jos vuosia on ollut kroppa huonona, kipeänä eikä ole liikkunut, ei kolmessa kuukaudessa voi odottaa tapahtuvan vielä oikeastaan paljon mitään. Tekee mitä ohjeiksi annetaan ja antaa fysioterapeutin analysoida tulokset ja laatia ohjeet jatkoon. Keskittyy siihen omaan tekemiseen, tuloksia tulee kyllä, kun jaksaa uurastaa. Siksi fysioterapeutti on tärkeä osallinen harjoittelussa, että hän hoitaa analysoinnin ja seurannan – ja näkee mitä tehdä seuraavaksi. Mitä minä olisin saanut aikaan ilman ohjausta? Tehnyt vähä sitä tai tätä ja mitkä olis tulokset?”

Ellan fysioterapeutti:

“Ei ole tullut vastaan toista yhtä sitkeää ja nöyrää harjoittelijaa, joka oikeasti on jaksanut tehdä itsensä kanssa töitä useamman vuoden. Mediassa on paljon tositv-ohjelmia, jossa elämäntapamuutokset tehdään nopeasti ja sillä hyvä. Se ei ole fysioterpeuttisessa valmennuksessa odotettavaa – pikamuutokset. Fysioterapeuttinen valmennus, etenkin haastavissa tilanteissa, vaatii harjoittelijalta todellakin omaan itseensä menemistä ja itsensä kohtaamista – elämänpituista liikkumisen tavoitetta. Harjoittelu ei kuitenkaan saa olla ryppyottaasta irvishampahin treenaamista. Huumori ja ilo on elämämme suola ja ilman sitä ei liikkumisestakaan tule mitään. Ilo ja huumori on Ellan harjoittelussa yksi kantavia voimia :)”.

Ellan terveiset

En  olis ihan noin vaan uskonu, että käyn kävelyllä ja hemmetti, se on mun mielestä hauskaa. Kuukauden aikana 50,2km on mulle järkyttävä saavutus. Ja se ei olis onnistunu ikinä ilman fysioterapeuttista harjoittelua. Joo uusia niveliä ei ole tullut. Särkee edelleen, lääkettä menee koko ajan. Mutta mä pystyn. Särky on siedettävissä rajoissa, jopa cartexanin tauon aikana olen kävellyt. 

Jalat tykkää krampata välillä. Mutta mä olen nyt paremmassa kunnossa kuin pari- kolmekymppisenä! “

Fysiopulssin terveiset

Ellan oivallus: ” Särkee edelleen …  mutta mä pystyn”, kiteyttää sen, jota meidän jokaisen olisi hyvä miettiä.  Odotammeko sitä täydellistä päivää, kun kipu on 0, motivaatio on +150%, sää on +150%, aikaa on +150% ? Jos vasta sellaisena päivänä voimme alkaa liikkua – sitä päivää ei taida kovin pian tullakkaan, vai mitä?  Jos kuulostelemme jokaisen kehomme kolotuksen ja alamme pelätä liikettä – kyllä silloin liike loppuu.