Neurologinen fysioterapia

Neurologinen fysioterapia on suunnattu sekä aikuis- että lapsiasiakkaille, joilla on keskus- ja ääreishermoston sairauksia ja oireyhtymiä kuten aivohalvaukset, aivo- ja selkäydinvammat, CP-vammat, MS-tauti, Parkinsonin tauti sekä lihassairaudet. Fysiopulssissa maailmanlaajuista Bobath-menetelmän mukaista aikuisten neurologista fysioterapiaa toteuttaa ft Sari Nikkilä ja ft Maija Yli-Ojanperä.

Neurologinen fysioterapia on kuntoutusmuoto, jolla pyritään ylläpitämään tai parantamaan kuntoutujan liikkumis- ja toimintakykyä niin, että hän kykenee toimimaan elinympäristössään sekä selviytymään jokapäiväisen elämänsä vaatimuksista. Fysioterapian keinoin pyrimme vähentämään mm. asennonhallinnan ja liikkumisen vaikeuksia huomioiden myös erilaiset kognitiiviset, sensoriset ja tunneperäiset tekijät. Yksilölliset tavoitteet määräytyvät kuntoutujan iän sekä ongelmien ja voimavarojen perusteella. Fysioterapia toteutetaan joko Fysiopulssin tiloissa, asiakkaan kotona/hoitolaitoksessa tai allasterapiana uimahallissa. Fysiopulssissa on käytössä painokevennetty kävelykuntoutuslaite, jonka avulla voidaan kävelyä ja pystyasennon hallintaa harjoitella turvallisesti.

Fysioterapeutti osallistuu myös mahdollisten apuvälineiden tarpeen arviointiin, hankintaan ja niiden käytön harjoitteluun.

Meille on voimassa olevat sopimukset KELAn vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntarjoajina. Se on Kelan järjestämää ja rahoittamaa kuntoutusta. Kaikki kuntoutujan etuudet maksaa Kela. Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen tavoitteena on, että pystyt sairaudestasi tai vammastasi huolimatta tekemään töitä tai selviytymään arkielämän toiminnoista paremmin.

Lisätietoja Kelan sivuilta: https://www.kela.fi/vaativa-laakinnallinen-kuntoutus
Kelan terapian palvelukuvaus: https://www.kela.fi/documents/10180/9184001/Kelan+terapioiden+palvelukuvaus_FI_pdf.pdf/7343813d-471f-49df-b638-9fefc597a28f

Fysiopulssi on myös FysiPartners yhteistyökumppani Lähi-Tapiolan, Fennian, Keskinäinen vakuutusyhtiö Turvan, Pohjantähden sekä Terveystalon asiakkaille, joille OmaFysio -palvelu sujuvoittaa fysioterapiaa.

neurologinen fysioterapia


neurologinen fysioterapia lapsille

Palaa

Fysiopulssi Oy

Laihiantie 34 A
66400 LAIHIA
(06) 477 0226 / 050 322 2491

Ajankohtaista

08.02.2019

Kamariryhmä alkaa to 14.2.19 klo 17 - 18! Kamariryhmä on fysioterapeutin ohjaama kuntosaliryhmä, joka sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille sekä harjoittelijoille, jotka kaipaavat vaihtelua kuntosalitreeniin. Kyseessä on viikoittain torstaisin pyörivä ryhmäharjoittelu, johon ilmoittautuminen tapahtuu www.fysiopulssi.fi -> ryhmät sivujen kautta. Hinta: Jo aktiivisille Kuntokamarilaisille 5e, muille 10e. Tervetuloa mukaan; joko viikoittain tai silloin tällöin! 

08.02.2019

Kuntokamarilla myös perjantai 15.2. on ystävänpäivä... Kuntosalin avoimet ovet klo 10 - 19! Sinä Kuntokamarilainen: Tuo ystäväsi aktivoimaan ranneke - saat itse 1kk ilmaista lisätreeniaikaa! (Koskee 6kk/12kk rannekkeita. Tarjous voimassa vain pe 15.2.19). Uusille 6kk/12kk rannekkeen aktivoijille + 1kk treeniaikaa kaupanpäälle (tarjous voimassa 15. - 28.2.19). 

Tervetuloa tutustumaan, aktivoitumaan ja treenaamaan! 

01.02.2019

Huomio Pilatesryhmäläiset! Ilmoittautumisista ei tällä hetkellä tule ollenkaan vahvistusta sähköpostiin ohjelmistovirheen vuoksi. Asiaa selvitellään. Ilmoittautuminen on kuitenkin tapahtunut onnistuneesti ja kuittaantuu, kun ruudussa lukee Kiitos! Ilmoittaututumisesi onnistui!

 

21.01.2019

PhysioPilates jatkossa maanantaina klo 18.00!!!

09.01.2019

HALUATKO AKTIVOIDA KUNTOKAMARIRANNEKKEEN TAI LADATA LISÄÄ AIKAA?

Nämä onnistuvat parhaiten Kuntokamarilla fysioterapeutin päivystysaikoina

http://www.fysiopulssi.fi/kuntokamari/kuntokamarin-viikko-ohjelma.pdf